Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Ravintola-asiakkaan ABC ja D

Kuva
Harmaa, on ammattilaisten sana lonkerolle niin kuin on myös savivesi tai betoni. Vaikka olenkin Harmaa mies en varsinainen lonkeron suurkuluttaja tai fani ole, mutta olen työskennellyt ravintola-alan parissa ja nyt seurasin suurta empatiaa kokien kuinka tämä viheliäinen virus onnistui saamaan valtionjohtomme pauloihinsa mitä tuli ravintolatoiminnan rajoittamisiin. Tuntuu jotenkin siltä, että hallituksemme sai samat laput silmilleen kuin edesmenneellä ravikenttien supertähdellä Vieskerillä oli. Onneksi monet tästä selvisivät kuin ihmeen kaupalla, sillä tykkään myös itse käyttää kyseisiä palveluja ja tiedän niiden olevan mm. työpaikka kymmenille ja kymmenille tuhansille. Nyt olisikin aika miettiä kuinka omaa käytöstään voisi mahdollisesti parantaa tai muuttaa, jotta ravintolakulttuuri elpyisi mahdollisimman nopeasti. Muistutus nro 1. Tulee muistaa, että ravintoloissa, hotelleissa, tapahtumissa yms. työskentelevät ovat ihan oikeita ihmisiä, jotka ovat päättäneet kaikkien tuhansien alojen

Harmaa = Uusi ja vanha musta

Kuva
  Ole radikaali, vie agendaasi höyryjunan lailla eteenpäin ja varmista ettei muut vaihtoehdot saa minkäänlaista mahdollisuutta näkyä, kuulua tai ainakaan saa ymmärrystä! Harmaan miehen näkemyksen ja kokemuksien mukaan tämä on nykypäivää. Monet liikkeet, aatteet ja jopa mielipiteet ovat saaneet ääriaatteiden kaltaisia piirteitä poliittisiin suuntautumisiin katsomatta. Onko suvaitsevaisuus muuttanut muotoaan, vai miksi ei ole enää oikein ajatella asioista omalla tavallaan? Alkuun myönnän, että suvaitsevaisuudessa en ole itsekkään vielä 10-levelillä, mutta uskallan jo myöntää, että ajattelen laveasti. Olen pähkinä punaisena pähkäillyt, että sovinko nykymaailman muotteihin, koska ajattelen monista asioista hyvin keskinkertaisesti ja omaan arvomaailmaani suhteutettuna realistisesti. En ymmärrä sen enempää planeettageologien astrobiologisista näkemyksistä kuin vaikka sukupuolineutraaliudestakaan, mutta sen ymmärrän että molemmat ovat olemassa syystä. Se, että onko nämä edellä mainitsemani as

Draamattomuus vai dramatiikka - kas siinä pulma

Kuva
Klo 5:53. Heräsin tömäkkään kurkkukipuun. Tuntuu hieman siltä, kuin pataljoonan verran hammaspeikkoja olisi käyttänyt kurkussa roikkuvaa killuketta nyrkkeilysäkkinä 12 erän ajan. Tämä turhake nielurisoineen on minulta joskus poistettukin, koska kärsin uniapneasta, josta olen ajoittaisesta kuorsauksesta huolimatta päässyt ainakin omasta mielestäni eroon. Tämä ei taas liity aiheeseen mitenkään, mutta nyt minulla on aikaa kirjoittaa 😊. Aloin pohtimaan, miksi elämässä täytyy olla draamaa? Onko se meidän sisäänrakennettu lisälaite, jottei elämämme vain olisi helppoa tai saippuasarjan käsikirjoittajan vinkkelistä jopa tylsää? Ja miten jotkut pystyvät kytkemään tämän lisälaitteen pois päältä, toisten keskittyessä hankkimaan siihen jopa viritysosia? Vaatiiko draamailu psyykkeeltä kuinka paljon ja miksi sitä tuntuu olevan toisilla enemmän kuin toisilla?  Draama itsessään puhekielessä koetaan hieman negatiiviseksi sanaksi, johtuen oletettavasti tuon valoa tuottavan ja yleensä olohuonetta korist

Kesäloma, kesäduuni tai kesähuuma

Kuva
Kärpäset ovat alkaneet surraamaan, päivä pitenee kirjaimellisesti silmissä ja sadat tuhannet ah niin ihanat maskit paljastuvat lumen alta. Takuuvarma kevään merkki. Yksi kevään merkeistä on myös yleistyvä paniikki kesän aikataulusta, joista yleisimmät ovat kesälomat ja/tai kesän työkuviot. Jos kaikki hiljennymme yhtaikaa, voimme jopa kuulla tuon ainaisen sopertelun siitä, kuinka kollega saa aina paremmat loma-ajat, kelit ja varmaan vielä halvat lomamatkatkin, vaikka itse ollaan myös aina lomalla samoina aikoina.  Suomalainen pitää kirosanana itsekkyyttä, josta tulen vielä avaamaan myöhemmin sydäntäni. Tuntuu kuitenkin oudolta, että itsekkyyttä ei mitata missään nimessä kesälomien ajankohdan valinnoissa. Vaikuttaa järjestäen siltä, että suurelle osalle on oikeus ja jopa välttämätön velvollisuus olla lomalla silloin kun lapsetkin ovat tai milloin parhaat kelit tai oma loma-osakkeen käyttöaika on. Kiertävä lomakalenteri tuntuu myös olevan ihan saatanankeksintö, sillä aina kun "Minä&q

Tosi-TV - Uhka vai suurempi uhka?

Kuva
  Minun mahani valtasi tunne, niin kuin olisin ensimmäistä kertaa Intiassa ja ensitöikseni maahan astuttuani hörpännyt litran Gangesin raikasta vettä, kun kuulin kahvilassa naapurinpöydän likkojen keskustelevan ihmissuhteita ruotivasta reality-sarjasta. En ollut toki 100% varma johtuiko vatsalaukkuni kiertyminen nälän vai pahoinvoinnin tuomista tunteista. Oli mykistävää kuunnella, kuinka tyttöset keskustelivat osallistujista, aivan kuten olisivat hiekkalaatikolta saakka heidät tunteneet mikä tietenkään ei ole poissuljettua. No nämä keskustelussa olleet henkilöt luovat Britanniassa omaa julkisuuden uraansa pienen puskutraktorin lailla, joista osa sai osakseen kehuja ja toiset täystyrmäyksen niin ulkoisista kuin sisäisistäkin avuistaan. Se sai minut miettimään; mikä saa ihmisen lähtemään kaiken kansan eteen setvimään omia parisuhteitaan, niiden löytymistä tai vaihtoehtoisesti tekemään itsestänsä tietoisesti pellen ja mihin hintaan? Harmaana miehenä minua myös kiinnostaa tietää miksi niit

Miehen ABC ja D

Kuva
                              Haluan antaa kaikille  lyhyehkön oppimäärän sisältävän luennon meistä miehistä. Kaikki pohjautuu ainoastaan omiin kokemuksiini ja muutamiin kuultuihin tarinoihin erilaisten yhteentörmäyksien takaa. Muistakaa, että nämä käyttöohjeet on niitä varten joilla on älyä. A) Älä oleta miehen (ainakaan harmaan) lukevan rivien välistä... Ei ole miehillä rivejä ollenkaan. Siinä marmorin kova vinkki naisille ja olalle taputtelu sukupuolikollegoilleni, jotka epäilevät oman pääkallonsa sisällä hyllyvän solukkonsa toimivuutta. Ei, et ole välttämättä tyhmä, vaan nainen olentona on ajatuksiltaan mutkikkaampi ja taipuvainen moniulotteiseen ajatteluun kuin viikon vaseliinissa yöpynyt pajuvitsa. Kummassakaan ei silti ole Putinin kaltaista ongelmaa, sillä juuri meidän miesten "yksinkertaisuus" tekee meistä helppoja kumppaneita ja naisten monisyinen ajattelutapa mahdollistaa arjen paketin toimivuuden vanhojen junanvessojen varmuudella. Antakaa naiset siis meille anteek

Kuka on Harmaa mies - Liberaali konservatiiviko?

Kuva
Olen  harmaa mies, mutten halua verrata itseäni Albert Fishiin tai John Majoriin. Olen vain tavallinen suomalainen, reilu nelikymppinen, ruskea hiuksinen, keskipituinen sekä -tuloinen, normaalipainoinen, hieman maantieteellisen keski-Suomen pohjois-puolella asuva, penkkiurheileva ja "hukatusta urheilu-urasta" pikku pienissään sönköttävä, avioliitossa elävä heteromies eli stereotyyppinen ilmentymä suomalaisesta kuolevasta kansallisaarteesta, juntista. Mutta sana juntti on itselleni ylpeyden aihe, sillä junttius sisältää luonteenpiirteitä, joista moni itseään anti-junttina pitävä ja liian lyhyisiin housuihin pukeutuva nuorimies sietäisi tuntea sielua raapivaa kateutta. Mm. toisten arvostaminen eikä arvottaminen, kyky ottaa vastuuta omista sanoista ja teoista sekä hallita perus elämäntaidot, kuten autolla ajo, kalanperkuu, tulenteko, potunkeitto, hutunkeitto (tietääkö jonnet?) ja vielä vaikka saappaanheitto. Toisaalta valurauta-ankkurin lailla matkaa hidastavina negatiivisina ta