Monimuotoisuus - tiedon uhka?

Sain kohtuullisen hyväkuntoiseen sydämeeni tykytyksiä luettuani kansalliseen Yleisradioon liittyvästä uutisesta, jossa heidän työntekijänsä oli saanut varoituksen, sillä hänen jutuissaan oli haastateltu liikaa heteromiehiä. Se nosti hämmästykseni lisäksi ilmaan kysymyksiä, joita olen monien kuullut miettivän, mutta harva uskaltaa avata ihmetystään julkisesti. Nyt jos koet, että et kestä näkökulmaa joka kritisoi nykyisen monimuotoisuuden ihannointia ja jalustalle nostamista, kannattaa sinun vetää syvään henkeä sekä laskea kymmeneen ennen kuin teet päätöksen lukukokemuksen jatkamisesta. 

Näen aiheelliseksi kysyä, onko median kiillotettava kilpiään monimuotoisuuden turvin, välittämättä siitä palveleeko se faktoja tai onko tuotettu informaatio laadukasta? Onko siis pakollista tinkiä laadusta tai ainakin faktoista sen vuoksi, että jokaiseen asiaan on saatava vähemmistön edustaja framille, tai jonkun kertomaan mielipiteensä asiasta josta hän ei välttämättä ymmärrä sitä kuuluisaa hölkäsen pöläystä? 

Kirjoitin aiemmin kysymyksen, että löydättekö 

viihteen puolelta tosi-tv ohjelmaa, josta ei löydy seksuaalivähemmistön edustajaa, maahanmuuttotaustaista henkilöä tai jotain vastaavaa vähemmistön edustajaa? Viihteen kannalta osallistujien kirjo on jossain määrin paremmin ymmärrettävä, sillä tarkoitushan on herättää tunteita ja löytää tapoja samaistua eikä kertoa maapallomme geopoliittisesta tilasta uskottavasti pelkkään faktaan nojaten. Nyt kun puhutaan informaatiosta, asiantuntijoiden kivenkovasta tietotaidosta ja sen jakamisesta kansalle olisi mielestäni vähintäänkin järkevää unohtaa sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta sekä kaikki muu täysin epäolennainen antaen sellaisten ihmisten kertoa asioista joilla on siihen se paras mahdollinen tietotaito.

Tämä ajatusmalli väkipakolla survottavasta kaikkien äänien kuuluviin saamisesta tuntuu samalta kuin virheen etsintä täydellisyydestä, turhalta. Miksi valtiomme verorahoilla pyörivä suomalaisen median keihäänkärki saa rellestää oman ideologiansa aallon harjalla, ilman että siihen puututtaisiin joko talouspoliittisesti tai vielä mieluummin asiantuntijoiden toimesta. Asiantuntija tässä tapauksessa olisi sukupuoleen, poliittiseen suuntautumiseen, seksuaalisiin mieltymyksiin ja ruokavalioon katsomatta henkilö, joka ymmärtää median faktuaalisen informaation tärkeyden päälle. Tällaisia ihmisiä Suomen kamaralta löytynee riittävä määrä. Hän voi siis olla Kalliossa asuva Henna-Rauno, joka identifioituu päivittäin naiseksi, mieheksi, muunsukupuoliseksi sekä laamaksi kellonajasta riippuen. Hänen 5-vuotias lapsensakin on jo päättänyt että on ei-binäärinen ja hän syö ainoastaan raakaa lihaa tai kasviksia, käy kirppiksellä ja matkustaa vain jalan tai 

yksityiskoneella. Hän on se asiantuntija kuitenkin vain siinä tapauksessa jos hänellä on asiaan kompetenssia. Näkemys ei riitä, tietotaito ratkaisee. 

Tämä hulluus ei tule loppumaan, ellei ihmiset ala vaatimaan medialta enemmän ja sitä vaatimusta on helppoa perustella jälkikasvumme yleissivistyksen kapenevan varjon turvin. Meillä ihmisillä on oikeus tietää faktoja, eikä epäoleellisten eettisten ratkaisuiden vaikutusta kyseisen yksilön hyvinvointiin. Otetaan esimerkkinä tilanne aiheesta, jota on puitu mediassa aiemminkin. Raha liikkuu eri urheilulajeissa eri tavalla ja se(kin) on aika loogista. Yleensä raha liikkuu siellä mikä ihmisiä kiinnostaa ja mitä he haluavat nähdä. No ajatellaan näin että kaikki Suomen mediat olisivat velvoitettuja kertomaan kaikesta mahdollisesta tapahtuneesta urheilusta tasapuolisesti ilman että painotus tulisi vaikka talvella hiihtourheiluun tai kesällä jalkapalloon, jossa sponsorit maksavat urheilijoille palkkaa siitä, että he käyttävät tuhansia tunteja harjoitteluun ollakseen parhaita lajissaan, joka kiinnostaa ihmisiä. Miten luulette että aika riittäisi televisiossa näyttämään pätkää boulderoinnin Helsingin mestaruuskisoista, hiihtosuunnistuksen SM-osakilpailusta, futsalin ykkösdivisioonan kamppailusta tai vaikka naisten yhdistetyn tiukasta väännöstä kaikkien 7 urheilijan kesken. Emme voi olettaa että että uutismediassa "kaikki pelaa" niin kuin Savukosken junnujoukkueessa, johon löytyy joka vuosi juuri se 11 kiinnostunutta, vaan meidän pitää hyväksyä, että se mikä kiinnostaa valtaosaa väestöstä pitää myös olla valtamedioissa esillä. Yritykset eivät turhaan rahoita eli mahdollista tiettyjen lajien olemassa oloa, vaan ne tekevät sen koska ihmisiä kiinnostaa. On aikalailla tuuleen huutelua pyytää samaa palkkiota Julia Kykkäselle kuin mitä Janne Ahonen aikanaan sai. Ahosta seurasi pelkästään Suomessa yli miljoona silmäparia ja maailmalla kymmeniä ja kymmeniä miljoonia lisää. Juliaa ei tiedä 98% suomalaisista, vaikka hän on oman lajinsa kärkinimiä. Toisaalta vaikka 

Euroviisuissa pääsee loistamaan mitä erinäisimmät nimet supertähdistä uusiin kykyihin, koska ihmisiä kiinnostaa tämä valtava kilpailu. Yksinkertaista. Tämä on Harmaan miehen näkökulmasta faktaa, mutta siksi kirjoitan sen täällä mielipiteenä, koska minulla on vain näkemys, jonka joku asiantuntija osaa joko tuhota tai vahvistaa.

Muistetaan siis, ettei meidän ole tarkoitus tinkiä laadusta sen takia, että kaikilla olisi kivaa, vaan meidän tulee vaatia ja toivoa parhaita ihmisiä parhaiten sopiviin tehtäviin, oli kyseessä sitten marjanpoiminta, pormestarius, ilmapillun nuolenta tai presidenttiys.

Antakaa kaikkien kukkien kukkia siellä missä niillä on paras kasvualusta. 

Terveisin Harmaa mies