Länsimaalainen kupla ja lähdekritiikki

 

Onneksi meillä on maailman ainoa totuuden mukainen informaatio tarjolla. Vai onko? Ylen uutiset ovat absoluuttinen totuus eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Vai voiko? Myönnän, että ainakin minä uskoin kaiken kun Arvi Lind täräytti uutiset ilmoille ilman huumoria, selkä suorassa ja selkeällä Suomen kielellä, kuin oregonilainen lapsi joka silmät kiiluen luulee, että Suomen Korvatunturilta kotoisin oleva, Cola-juoman väreihin markkinointisyistä pukeutunut parrakas paksukainen sujahtaa savupiipusta survomaan sukat täyteen lahjoja ja lopulta karauttaa lentävillä poroilla taivaalle. Kannattaako uskoa kaikkea mitä tuuteista nykyään pusketaan? Onko tilanne se että kaikkialla muualla on valeuutisia, mutta meillä Härmässä ei? Olisiko jossain määrin järkevää ottaa huomioon median omat sorkkaeläimet ojassa ja tutkia asioita myös itsenäisesti, ennen kuin alkaa jakamaan uutisia totuuksina? Harmaa mies on nyt hieman huolissaan suomalaisten lähdekritiikin puutteesta.

Kun meidän "ainoan oikean" uskonnon ilosanomaa levitettiin miekanterän viiltojen säestämänä, olemme saaneet kuulla joka suunnasta, että muut ovat vääräuskoisia. Näin taitaa jopa tässä yli 20 vuotta suullisena perimätietona kulkeneessa opuksessakin olla mainittu. Kristinuskoa pidetään kristittyjen keskuudessa absoluuttisesti oikeana aatteena, vaikka uskonnoista se kuuluu nuorempaan kastiin yhdessä Islamin uskon kanssa. Liekköhän muuten sattumaa että nämä kaksi "junnu-uskontoa" ovat

sotineet enemmän kuin kokeneemmat kollegansa? Tämä ei siis ole esimerkiksi oodi Islamille vaan hämmästelyä siitä, miksi pidämme meille kerrottua aina parempana kuin muille. En ole uskonnollinen ihminen, mutta myönnän toki että esim. Mooseksen (tai kenen lie) nakuttelemat 10 käskyä ovat sellaisia joissa on totuuden siemen hyvään käytökseen. Toisaalta taas tuo kirjaimellinen raamattu kieltää mm. samaa sukupuolta olevien parisuhteet. Olisiko kaikkien siis syytä miettiä hieman kriittisemmin sitä miten meidän käsketään elää ja olla?

Maailman vahvin ase, joka litistää Tsar-bomban kaltaiset papatitkin kuin raatokärpäset on tietysti media, joka jakautuu lähtökohtaisesti kahtia kuin Suomen poliittinen kenttä, uutisiin ja vale-uutisiin. Näistä jälkimmäisistä tulee eittämättä mieleen mm. Pohjois-Korea sekä kevyesti värikkään historian ja nykyisyydenkin omaava Itä-naapurimme. Silti varmasti kuuluisinta vale-uutisointia tapahtuu tuolla rapakon takana, missä nykyinen presidentti ehdokas, entinen Yhdysvaltain presidentti ja voimakkaat porkkanan sukujuuret omaava herrasmies on vuosia kertonut kuinka kaikki häntä huonoon valoon saattavat uutiset ovat valeuutisia. Mistä me voimme tietää 

totuuden? Onko todella niin että meillä on aina absoluuttisesti oikeaa tietoa jaossa, vai onko kyse enemmänkin siitä, että lähelle totuutta voit päästä tutkimalla avoimesti asioita eri lähteistä, koska niitä meillä onneksi on tarjolla enemmän kuin vaikka tuon hassu tukkaisen veli-kullan tai naapurin Vallun kansalla. Silti meidän tulee muistaa, että esim. tietyt mediat ovat valitettavasti politisoituneita, joten lähes jokaisella asialla on toinenkin puoli. Uskallan ainakin olettaa, että esim. ukrainalaiset mediat eivät ainakaan pehmittele Venäjää koskevia uutisia (mikä on täysin normaalia ja pieni propaganda heitä vastaan on varmasti jopa paikallaan), vaan antavat palaa mahdollisimman kärkevästi kuinka he ovat murhaajia, vaikka murhasta vastaa valtion johto tämä lyhyen läntä veijari keulakuvanaan. Tavallisesta kansasta iso osa ymmärtää, etteivät he ole toimineet oikein, mutta mahdollisuus tulla kuulluksi on tehty aika vaikeaksi. On luonnollista että ihminen valitsee puolekseen sen mikä sopii paremmin omaan agendaan, mutta täytyisi muistaa lavea ajattelu niin kuin parisuhteessakin, asioilla on aina olemassa kaksi puolta.

Elämme melkoisen vahvassa Länsimaisessa kuplassa, jossa me oletamme tietävämme asioiden oikean laidan, tietämättä totuuksista juurikaan, sillä olemme tiedon saannissa suurilta osin oman median varassa. Olen ihmetellyt esimerkiksi sitä, kun me suomalaiset koimme suurinta mahdollista surua viikkoja, kuukausia ja vuosia, kun WTC-katastrofissa kuoli vajaat 3000 ihmistä. En ihmettele siksi etteikö suru olisi empaattista ja koko tapaus kammottava, koska viattomia ihmisiä menettää henkensä, vaan ihmettelen sitä siksi miksei keski-Afrikan siviilejä murehdittu tuolloin vuonna 2001 kun heitä kuoli kymmeniä ja satoja tuhansia Angolan sodan seurauksena, joka vihdoin loppui 2002. Yli 3 miljoonaa sai myös surmansa AIDSin myötä vuonna 2001, mutta ei se selkeästi kosketa länsimaalaisia ihmisiä samalla tavalla, kuin toisen länsimaan suru ja ahdinko. Haluan näillä räikeillä esimerkeillä ravistella omaakin ajattelua siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. 

Se että asioilla on aina useampi taho voidaan kiteyttää näin: On yhtä tärkeää ulostaa kuin syödä. Jos jompi kumpi loppuu, loppuu myös elämä. 

Elämme aikaa jossa kaikki informaatio ja disinformaatio on saatavilla niille jotka sitä haluavat etsiä. Pitäkää silti mieli avoinna älkääkä painako ravurin lailla silmälaput lepattaen kohti seuraavaa klikki-median totuutta.

"Oma ajattelu on tervettä ja jopa suotavaa oman hyvinvointisi takia."

Terveisin Harmaa mies