Itsekkyys - kirosana, hyve vai illuusio?

Itsekäs on sana, jolla ihmiset kuvaavat monesti monia eri ihmisiä tai ihmistyyppejä. Ainakin omaan korvaan itsekkyys särähtää negatiivisena kuin vanhan ajan filmirulla. Mitä kaikkea itsekkyys pitää sisällään ja milloin itsekkyys onkin itserakkautta tai itseisarvoa? Voiko itsekkyys olla myös hyvästä ja ovatko kaikki itselle tehdyt teot itsekkäitä vai olisiko niissä yhtää sijaa myös laveammalle ajattelulle? Aiemmin lupasinkin ottaa tämän jossain kohtaa tapetille ja nyt Harmaa mies haluaa tarttua härkää sarvista ja painaella suorinta tietä alastomana orjantappura pensaaseen, vain päästäkseen sieltä hengissä pois.

Helposti mielletään itsekkyyksi ihmiseksi henkilö joka valitsee aina itsellensä suotuisia vaihtoehtoja. "Se aina ajattelee vain itseään." Ymmärrän täysin, mutta onko tuollaisessa tavassa yhtään hipua fiksuutta? Jos sinulta kysytään ilman tietoa seuraamuksista, että syötkö kupillisen paskaa vai ramen-keittoa, niin kumman valitset? Uskon jopa, että Kurikassa asuva suomalainen perunoita pääraaka-aineena käyttävä heteromieskin valitsisi kaikesta huolimatta ramen-keiton, vaikka se on yhtä tuttu tuote hänelle kuin käsikranaatti kilpikonnalle. Jos taas kysytään näin: "Syötkö kupillisen paskaa, ja annat ramen-keiton henkilölle, joka on kuolettavan allerginen paskalle, vai syötkö silti ramen-keiton?" Tähän kysymykseen onkin huomattavasti hankalampi vastata, joskin kai sitä yhden paskan kestää muiden joukossa jos joku yhteiskunnalle hyödyllinen olio siinä säilyttää henkensä. Toisaalta voisi kysyä, että jos valitsen toisin joutuuko tämä paska-allergikko syömään sen paskan kun sitä ei erikseen mainittu? Onko tämä itsekästä edes miettiä sitä ettei olisi valmis syömään paskaa toisen ihmisen takia? Itse olisin hyvinkin valmis syömään todella outoja asioita, mikäli läheisteni hyvinvointi on sillä turvattu.

Elämänvalinnat tehdään myös lähes poikkeuksetta itsekkäästi, mikä on tietysti onnellisuuden perusta. Koulutus, mahdolliset lapset, työ ja ihmissuhteet valitaan kaikki niin että niistä olisi mahdollisimman paljon iloa, eikä mentaliteetillä "minä lapioin lopunikää, niin kaveri saa kaivaa kaivurilla". On vain omaa laiskuutta tai tyhmyyttä jos on noita valintoja tehnyt muiden takia. Ajatelkaa lasten hankintaa. Onko oikein hankkia lapsia kun joku toinen sitä haluaa? Onko se lähtökohtaisesti oikea motivaattori vai vain helpoin keino selvitä eteenpäin vaikka parisuhteessa? Esimerkiksi "minä opiskelen nyt lääkäriksi, kun niistä tuntuu olevan pulaa ja että ihmiset saa apua" -tyyppinen ajattelu on todella helposti rinnastettavissa itsekkyyteen, vaikka jonkun mielestä jalo ja epäitsekäs ajattelumalli. Jos olisit luonteeltasi ihmisvihaaja tai et arvostaisi rahallista korvausta, tuskin opiskelisit lääkäriksi vaikka olisi kova halu auttaa. Asioilla on aina kaksi puolta, jota ei tulisi koskaan unohtaa.

Otetaanpa perkauksen alle ammattiurheilijat. On sanomattakin selvää, että ammattiurheilijat ovat "itsekästä" porukkaa, sillä koko arki pyörii heidän ammattinsa ympärillä kuin ry... venäläinen Anttilan tuulikaapissa. (pahoittelen vanhaa sanontaa) Joukkuelajeissa tuo korostuu kuin postiauto keväthangilta, sillä joukkueet vaihtuvat säiden lailla jolloin muuttaminen on arkipäivää. Onko se siis muuta työtä arvostettavampaa, eli hyväksyttävämpää, että itsekkäästi satsaa urheilu-uraansa, joista vain murto-osa tulee sillä itsensä elättämään? Parhaillaan alkaa löytymään 10 joukkuetta jossa pelaaja uransa aikana piipahtaa, joten vähintään yhtä monta muuttoa siis tulee tehdä. Siihen kun lämätään yhteen lapsiperhe-elämä ja  mahdollinen kumppani niin avot. Muutoksia, uusia kouluja, töiden etsimistä, uusia ihmisiä jne. eli jatkuvaa muutosta ja vain sen takia että joku on "itsekäs". On selvää kuin absolutistin hönkäys, että kaikille ei sovi kumppaniksi esimerkiksi ammattiurheilija, mutta yhtälailla se voi olla muunkin alan parissa toimiva. Tässä kuvastan jossain määrin itseäni, sillä olen aina elänyt ns. hetkessä ja elämäni on yhtä muuttujaa aika ajoin. Toisaalta juuri siitä syystä olen oppinut arvostamaan "tylsää" kotioleilua kädet koneistossa vuosi vuodelta enemmän ja kotimme on vaimoni takia paikka, jossa viihdyn paikoista parhaiten.

Jos nämä ajatukset nidotaan jekkulangalla nippuun, niin jälleen kerran yritän muistuttaa, että totuus on siellä jossain, mutta se ei aina ole absoluuttinen. Muistakaa, että itsekäs ihminen ei ole välttämättä se joka ei ajattele muita, vaan hän saattaa yrittää olla onnellinen, jotta voisi olla paras mahdollinen versio itsestään muita varten.

Ugh

Terveisin Harmaa Mies