Työelämän uudet kasvotko?

Olen kuunnellut podcastia Junasta Jääneet, jossa kaksi kevyesti kehityksen hammasrattaista pois luiskahtanutta pohjanmaalaista fiksua herrasmiestä pohtii, oliko ennen hyvin? Olen monista tuon podcastin ajatuksista samoilla linjoilla, joskaan en ole hirveästi itse miettinyt muita aiheita. Mutta nytpä iski mieleeni tällainen höyhenenkevyt ja harsomainen pieni kokonaisuus kuin työelämä ennen ja nyt. On selvää, että työkulttuuri on muuttunut, mutta epäselvää on se onko se muutos hyvästä, vaikka se onkin väistämätön kun verottajan kouran rutistus? Aihe herättää minussa valtavan tunteiden hyökyaallon, mutta yritän pitää naputteluni edes jossain määrin rationaalisena.

Olen työskennellyt työllistämisen parissa enemmän ja vähemmän 11 vuotta ja uskonkin, että minulla on jonkin moista kompetenssia jaaritella ja raapia aihetta niin sivusta kuin päältäkin. Väistämättä tulee verrattua omia haparoivia ensiaskeliani työelämässä nykykulttuuriin, vaikka sama olisi verrata kampiakselin ja pesäpalloräpylän toiminnallisuutta. Muistan, kun ensimmäisen virallisen työni sain ja siitä palkaksi 20 markkaa viikossa, että se oli minulle ensinnäkin kunnia-asia, mutta myös tae siitä että sain pienen oman vapauden tehdä kivenkovia taloudellisia päätöksiä. Tuolloin päätökseni oli käyttää saamani mammonat Spar kaupasta ystäväni avulla hankittuihin ruskeisiin 0,33 litran pulloihin, joita sitten kesä kuumalla tai paukkupakkasilla suhauteltiin. Myöhemmin palkkojen kohottua prosentuaalinen osuus liikevaihdostani noiden pienien lasiesineiden osalta onneksi laski huomattavasti. Joka tapauksessa olen aina kokenut, että työnteko on yksi pakollinen ja välttämätönkin asia jokaisen tuottavan ihmisen elämässä ja sitä suuremmalla syyllä siihen tulisi suhtautua jonkun sortin intohimolla sekä pitää arvoasteikolla ainakin kymmenen kärjessä. Terveys, ihmissuhteet ja perhe ovat aika luonnollisia asioita, jotka ohittavat työn monessa suhteessa kuin Häkkinen aikanaan Schumacherin, mutta täytyy muistaa ettei noista aiemmista asioista voi välttämättä huolehtia ilman työtä ja siitä saatavaa rahallista korvausta.

Nykyään tuntuu, että varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa työ on pieni hyödyke, jota voi tehdä omien aikataulujen puitteissa, ilman huolta siitä tuleeko aina olemaan niin. On toki upeaa, että uudistunut työelämä joustaa kuin Lynxin jousi trampoliinilla, mutta mielestäni työnantajille on osunut lapaan ns. Musta Pekka, 2/7 (pokeri vertaus) tai tyhjä arpa. Olemassa olevat liitot ja ay-liikkeet toki ajavat tärkeitä asioita, mutta mielestäni esimerkiksi paikallinen sopiminen olisi tervetullutta tähän lakipykälien loppumattomaan viidakkoon. Olisi hienoa jos hyvä työntekijä saisi hänelle kuuluvan palkan työstään ilman, että siitä pitäisi tapella sitten myöhemmin hovissa joidenkin tingeltangeleiden takia. Täytyy tietenkin muistaa, että vastuu on myös työnantajilla, mutta väitän että vaikka miten päin tätä viljaa puidaan, löytyy aina ne lakoon menneet sadot.

Puuttuuko tänä päivänä siis arvostus työstä ja sen mahdollistajista? Välillä olen huuli pyöreänä kuin täysikuu, kun kuuntelen tositarinoita työelämästä ja mitä erikoisimmista syistä välttää työnteko tai jopa töihin tulo. Milloin väsy, milloin nuha, milloin sisaren kuolleen koiran hautajaiset tai jopa ylivilkkaus torppaa töihin tulon kuin betoniporsas 127 Fiatin. Ymmärrän toki, että kaikki kokevat asiat eri tavalla, mutta eikö tässä voisi ajatella myös työnantajaa ja hänen varsin kohtuuttomia velvollisuuksiaan? Muistan kuinka joskus kysyin lakki kourassa mahdollisuutta saada vapaata siskoni häitä varten, jotka olivat 3,5 kuukauden päästä. Järjestyi toki, mutta muistan sen olotilan. Tunne oli kuin olisin ollut laiska työntekijä ja jättäisin kollegani pulaan kiireisimmillä hetkillä vuotta. En sano että näin pitäisi tuntea, mutta niin minä sen silloin koin. Nykyään ensimmäiseksi asiaksi työhaastatteluissa kerrotaan vapaat ja sitten ne päivät milloin voi työskennellä. Ja vapaat nimenomaan kerrotaan, ei kysytä olisiko se mahdollista. 

Etsin aikanaan kesätöihin tekijöitä ja ilokseni sainkin hyviä hakijoita. Ilmoituksessa kerrottiin, että työajat painottuvat viikonloppuihin ja se sopi oikein hyvin monelle. Sitten kun oltiin sopimusta vaille, niin kerrottiin että kesäkauden kahdestatoista viikonlopusta hänelle sopisi neljä tai jopa viisi! Syitä oli; kaverin synttärit, ulkomaan matka (ei vielä ostettu), festarit (ei vielä ostettu), kaverin tulo kylään ja oma lomaviikonloppu Etelä-Suomessa. Kysyin, että miksi hait kyseistä työtä, jos et kerran pysty tekemään kuin ehkä 50% töistä oli vastaus; "Kun ei mun tarvi tehdä niin paljon." Herää väistämättä muutama kysymys; onko nykyään opiskelijoilla rahaa kuin rosvopäälliköillä, onko kaikkien nuorten aikuisten vanhemmat nykyään niin hyvä tuloisia vai onko valtiolta saadut tuet niin massiivisia, että pystyy töiden teon sijasta harrastamaan matkailua? Sen verran suomalaista kateutta minustakin löytyy, että mielelläni olisin ennemmin opiskeluaikojeni kesät viettänyt palmujen alla Pina Coladaa siemaillen kuin kahta työtä tehden, jotta opiskeluaikoina ei olisi tarvinnut tehdä kuin yhtä. Ja tiedetään, mehän hiihdettiin kouluun kesät talvet, syötiin pikkukiviä, asuttiin 14 sukulaisen kanssa samassa huoneessa ja armeijassakin ammuttiin kaikissa harjoituksissa kovilla, eli kuulostaa liioittelulta, mutta totuus on se, että olen joutunut ja saanut aina olla työelämässä.

Sairaslomien määrä on myös huolestuttavassa nousussa. Yhtenä syynä luonnollisesti tämä viheliäinen virus, mutta jo ennen tätä oli selkeä trendi siihen, että sumeilematta käytetään hyväksi pumpulin pehmeää työkulttuuria sekä toimivaa työterveyspalvelua. Jos hieman väsyttää ja tunnetaan painetta esimerkiksi työkuormasta se ilmoitetaan stressinä, josta napsahtaa viikon palkallinen pakkolepo. Jos edellisen illan Marlborot hieman ärsyttää kurkkua, on selkeästi kyseessä flunssa, nuhakuume tai joku muu pöpö, jolla ollaan poissa töistä ainakin pari päivää. Olen kuullut ja törmännyt siihen, että kun sairaslomia soitetaan parin tunnin varoajalla työnantajalle, on sairastumisesta tiedetty jo edellisenä päivänä ja ehdottamasi paras viihdearvollinen syy poissaoloon on ollut 'outo-olo' 😂. Puuttuuko tästä toiminnasta kunnioitus työnantajaa ja kollegoita kohtaan vai puhtaasti se kuoleva kansanvara eli maalaisjärki? Olen kuullut tapauksesta, jossa työntekijä on kirjaimellisesti sairaslomien takia poissa puolet työajasta ja tätä on kestänyt jo useamman vuoden. Työntekijä on perusterve nuori aikuinen, mutta vaivoja on migreenin ja väsymyksen kautta fyysisiin ongelmiin. Työnantaja tietysti kiltisti maksaa viulut, sillä tällaista työntekijää on lähes mahdoton irtisanoa, koska liittojen luomat lakipykälät ovat kallellaan näitä saikkukoneita kohti. Tarkoitukseni ei ole silti vähätellä kenenkään kokemuksia sairastumisista, sillä sairaana ei pitäisikään joutua työskentelemään, mutta kohtuus kaikessa. On mielestäni hienoa, että iltapäivälehden jutussa hoitoalalla työskentelevä Salla nosti esiin vaihtoehdon, jossa palkkaus olisi suorite perusteinen. Olen samaa mieltä ja sitä voisi soveltaa useampaankin ammattiin. Jos siis työsi vituttaa niin paljon tai ei sovi sinulle, että joudut sairaslomalle tuon tuosta, olisi varmasti kaikkien kannalta parempi etsiä niitä kuuluisia uusia haasteita eikä jakaa niitä haasteita taloudellisena työnantajalle tai työkuorman lisääntymisenä kollegoille. Katse peiliin! 

Ettei tässä nyt ihan lynkattaisi näitä valistuneita nuoria eli alle 30-vuotiaita tulevaisuutemme mahdollistajia, todetaan että onneksi löytyy edelleen niitä kuuluisia helmiä sioille, jotka ovat fiksumpia kuin me koskaan parikymppisinä. Tiedän siis että yleistän tässä kirjoituksessa, mutta väitän kokemani olevan oikeilla jäljillä, sillä niin myös numerot näyttävät. Edelleen siis maassamme tallustaa monilta osin erinomainen ja ahkera työväestö, joka kantaa näiden hieman pienemmän panoksen antaneiden taakkaa vinkumatta harteillaan. Onko tilanne siis se, että vaikka ennen oli kaikki paremmin, niin meidän tulisi entistä enemmän huomioida nykymaailman tilanne ja arvot. Silloin voisimme saada lisää tyytyväisiä veronmaksajia, jotta joku sote uudistuksen kahdeksan kertaa läpikäynyt hoitaja voi sitten tyytyväisenä lakaista ruttuisen perseeni puhtaaksi jostain ulosteen omaisesta nesteestä joka vaipoissani muhii. Toivon siis sekä itseltäni, että muiltakin harmailta dinosauruksilta ymmärrystä, lisää ymmärrystä sekä muovautumiskykyä nykyisen työelämän uusien kasvojen mukaiseksi. Ei muuta kuin tsemppiä töihin juuri sinulle ja vierustoverillesi.

Terveisin Harmaa mies

Lukijoiden suosikit

Suomen juhlapyhät: Pääsiäinen

Lisääntymisen paine

Presidenttipeliä